Kellokallio
Yhdistyksemme toiminta on keskittynyt paljolti Kellokalliolle ja sen lähiympäristöön. Sieltä löytyvät seuraavat kohteet:
- Grillikatos,
- n. yhden kilometrin mittainen kuntopolku,
- kaksi ongintalaituria,
- pitkospuut,
- lintubongauslava,
- puu- ja välinevarasto,
- näköalaterassi
- 18 venepaikkaa.
- opastaulu, joka kertoo paikan historiasta ja sijainnista.
Useat henkilöt ja yhdistykset ovat tutustuneet Kellokallioon ja käyttäneet hyväkseen sen tarjoamia luonnonläheisiä palveluja.
Kellokallion grillikatos on vapaasti käytettävissä silloin kun varauksia ei ole tehty. Grillipuut saa myös, kun ilmoittaa puiden tarpeen.
Osoite: Lastaajantie 12 42300 Jämsänkoski
Kellokalliosta kerrotaan lukuisia tarinoita.
Isonvihan (1713 - 1721) ottivat jämsäläiset arvokkaat kirkonkellot alas tapulista, ettei vihollinen niitä veisi mennessään. Kellot pudotettiin Kellokallion kohdalla joen pohjaan tarkoituksena nostaa ne ylös rauhan tullen. Niitä onkin useita kertoja yritetty nostaa. Mutta joki pitää saaliinsa omanaan. Kerrotaan kellojen jo kerran näkyneen, mutta kun nostajat eivät tienneet oikeita loihtusanoja, niitä joilla kellot oli turvaan jokeen laskettu, kellot putosivat takaisin, ja siellä ne pysyvät.
Kellokallio on ikuistettu lukuisiin koristemaalari Mareliuksen maalaamiin tauluihin, joita on runsaasti Jämsäläiskodeissa. Tänä päivänä Kellokallio on säilynyt yläjuoksun puolella olevien veneitten vesillelaskupaikan nimenä. Itse kallio on ennallaan, mutta sitä koristanut mahtava petäjä on aikaa sitten kaatunut.
